| Kotitekoisen pentuaitauksen rakentaminen | |
| Hunajan pennut ovat nyt kolmiviikkoisia ja pentulaatikko on niiden mielestä säälittävän pieni. Ihan koko taloon niitä ei vielä voi päästää ja Hunajakin pitää niitä mielummin vielä yläkerrassa muiden koirien ulottumattomissa, joten pentuaitaus on paikallaan. Minulla ei sellaista ole, valmiit maksavat aika paljon ja ne ovat mielestäni sekä pieniä että aika matalia. Eikun tekemään itse. | ![]() |
![]() |
Tarvitset näitä tarvikkeita tai sovella itse. - Tiheäsyistä tukevahkoa verkkoa (50 cm korkeaa russelipentujen tapauksessa) - 3-4 cm leveää listaa sopiva määrä (voit sitten arvata, miksi pentuaitauksessani on vain kolme sivua, en mä nyt mikään insinööri ole) - niittipistooli - vasara - ohuita nauloja - saha - nippusiteitä. - pihdit, joilla voi leikata verkkoa Olin varautunut täydellisen pituisin ruuvein ja akkuruuvinvääntimellä mutta se ei kuivalla säällä oikein onnistunut, listat halkeilivat. Joten naputin naulalla. |
| (Sahan ja vasaran ei tarvitse olla ruosteisia.
Työkalujen säilyttämistaitoni on vielä hakusessa.
Niittipistooli on lainassa, siksi se on ruosteeton.) Tukijoukot olivat paikalla. |
![]() |
| 1. Sahaa listat sopivan mittaisiksi. Pentuaitauksessani
pitkä sivu on noin 180 cm ja lyhyt sivu noin 120 cm.
Pystysuunnassa listojen kannattaa olla noin 5 cm pitempiä kuin
verkko on korkea. Tarvitset siis 2 kpl 180 cm pitkää listaa
ja 2 kpl 55 cm pitkää listaa. Laitoin lisäksi 180 cm
pitkille sivuille yhden lyhyen listan lisää tukevoittamaan
rakennetta. 2. Leikkaa verkko sopivan mittaiseksi niin, ettei siihen jää teräviä kohtia. Ammu verkko kiinni listoihin niiteillä. Itse niittasin ensin molemmat pitkät sivut. |
![]() |
![]() |
3. Nyt sinulla on verkko, jossa on kiinni kaksi
pitkää listaa. Jotta saat koko verkkopalan
ympäröityä puukehyksellä, naulaa (tai ruuvaa, jos
onnistuu) lyhyemmät listat kiinni pitkien listojen päihin.
Jotta verkko tulee tiiviiksi puuta vasten koko matkalta, naulaa lyhyet
listat verkon toiselle puolelle pitkiin listoihin nähden (katso
kuva vasemmalla). Laita lyhyetkin listat sen verran verkon reunan
päälle, että verkkoa riittää osittain listan
päälle niin verkon saa nidottua siihen kiinni
Käännä kehys ympäri ja nido verkko kiinni juuri
naulaamiisi lyhyisiin listoihin. Katso
samalla, ettei puukehyksessä jää nauloja pystyyn. ![]() |
![]() |
Tee näitä kehyksiä sopiva määrä. Suorakaiteen muotoiseen aitaukseen neljä voisi olla hyvä, tosin kolmellakin pärjää, sillä huoneissa on onneksi usein seiniä. Vasemmalla molemmat valmiit pitkät sivut. |
![]() |
|
| Yläoikealla valmis aitaus. Osat
on kiinnitetty toisiinsa nippusiteillä, yksi ylös ja yksi
alas, ja takaseinään nippusiteillä seinäpaneliin
ruuvattuihin silmukoihin. Liukasta lattiaa on peitetty rautakaupasta
ostetulla muovimatolla (ihan sitä lattian pintamateriaaliksi
tulevalla, joka maksaa noin 10 e/neliö). Ihminen astuu 50 cm aidasta helposti yli, nartulle taas on ylittämistä helpottamaan sijoitettu yksi tuoli aitauksen sisäpuolelle, yksi sen ulkopuolelle vierekkäin. Narttu hyppää tuolille, kävelee toiselle tuolille ja hyppää sieltä alas. Aitaus on kevyestä rakenteestaan huolimatta varsin tukeva. Aitaus on kooltaan 180 x 120 cm eli noin kaksi neliömetriä. Sen hinnaksi tuli yhteensä noin 20 euroa (verkkorulla 8 e, listat 10 e ja pari euroa täytyy varmasti laskea niitteihin ja nauloihin). |
|